sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Matkalla pohjoisessa, osa 1




Jokasyksyinen pohjoisen Suomen kuvausreissu alkoi tänäkin vuonna Kuusamo Nature Photo viikonlopusta, jatkui siitä Kilpisjärvelle, ja mikäs olikaan matkatessa ja kuvatessa tutulla porukalla, upeissa maisemissa ja kaikenlisäksi vielä ruska-aikaan.


Kitkajoen usvakeijut toivottivat tanssillaan tervetulleeksi heti ensimmäisenä aamuna.


Käylänkoski kuuluu jokavuotisiin vierailukohteisiin,

ja useimmiten myös Konttainen. Ja jokaisella käyntikerralla ne antavat hieman erilaisen kuvan itsestään. 








Matkalla Kilpisjärvelle kuvattiin monenlaisia maisemia, tässä Vuostimonjoki lähellä Pyhätunturia. 








Perillä Kilpisjärvellä majapaikan ikkunasta oli kohtuullisen mukavat maisemat.


                                                                                                                          Ja tarina jatkuu...

perjantai 5. syyskuuta 2014

TULTA JA TURNAJAISIA

Elokuun lopussa Savonlinnan Keskiaikamarkkinoilla oli riittämiin"vauhtia ja vaarallisia tilanteita" Rohan Tallien hevosturnajaisesityksessä "Vallan Kahleet" ja suomalais-meksikolaisen Soul Elements -ryhmän tulishowssa.
Vaikka kuvaaminen vaikeiden olosuhteiden tai ehkä ennemminkin taidon puutteen takia, menikin suurimmalta osin opetteluksi, joku onnistuneempi otoskin kennolle tarttui. 

Kiitos Rohan Tallit!

Kiitos Soul Elements!















































maanantai 18. elokuuta 2014

Superkuu vs. supermaisema

Sunnuntai iltana 10.08. piti olla näkyvissä oikein superkuu, ja niinpä minäkin matkustin Sulkavan Linnavuorelle sitä kuvaamaan. Mutta superkuupa ei halunnutkaan tulla minun kuvattavakseni, vaan pysytteli turvallisesti pilviverhon takana ja kurkisti muutamaksi minuutiksi vasta riittävän korkealla taivaanrannan yläpuolella.

Mutta Sulkavan Linnavuoren supermaisemat kyllä korvasivat matkan vaivat varmasti paremmin kuin vähemmän superiksi jäänyt kuu.























sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

I. K. Inhan jalanjäljillä Vienan Karjalan laulumailla

Heinäkuun puolessavälissä pääsin mukavan valokuvausporukan seurassa jälleen käväisemään Vienan Karjalassa, tasan 120 vuotta sen jälkeen kun valokuvaaja, kirjailija ja kulttuurin löytöretkeilijä I. K. Inha kierteli samoissa maisemissa vuonna 1894 ja kuvasi monet suomalaiskansallisiksi aarteiksi myöhemmin nousseet kuvansa.
Into Konrad ja ylioppilas Kusti Karjalainen kulkivat jalan, viettivät matkalla viisi kuukautta ja toivat tullessaan 219 lasilevylle kuvattua kuvaa. Me matkustimme pikkubussilla, matkamme kesti viisi päivää ja varmaan meillä jokaisella oli muistikorteillaan tuomisina yli kymmenkertainen määrä kuvia.

Määrä ei edelleenkään korvaa laatua!


Kiitokset matkaseurasta: Jukka, Kaija, Risto, Tanja, Pasi ja kuvasta puuttuva Tamara, sekä tietysti kuljettaja/matkanjohtaja Sari!


Venehjärvi


Vihtoora Lesonen "komea keski-ikäinen mies" I. K. Inhan kuvaamana ja luonnehtimana 120 vuotta sitten.


Santeri Lesonen palasi vaimonsa Ninan kanssa Venehjärvelle, sukunsa maille
ja vie omalta osaltaan Lesosten ja vienalaisuuden perinteitä eteenpäin.


Uhtua eli Kalevala


Kalevala


Kalevala


Haikola 


Haikolan puuhamies Miihkali Stepanov vaalii paitsi vienalaisuuden myös isänsä kirjailija Ortjo Stepanovin perintöä.


Haikolan iloiset mummot.


Tämäkin kylä lienee yksi niitä perspektiivittömien kylien likvidoimiskampanjan uhreja.


Eräs valokuvauksellisimmista kylistä on varmasti Tsirkka-Kemijoen molemmin puolin levittyvä Jyskyjärvi riippusiltoineen...


...veneineen ja kylyineen...


ja takapihojen kasvimaineen.
Valitettavasti vain Helmi Rekina ei enää jaksa tulla Kostamuksesta edes kesäksi kotimökkiinsä saati että laulaisi turisteille.


Myös Vienan Karjalan luonto on monimuotoinen... mutta...


"Jos kulkisin näiden kylien läpi tapaamatta yhtään ihmistä, en tietäisi Vienassa käyneenikään.
Vienan sydän löytyy sen ihmisistä."

(Tuomo Pirttimaa kirjassa Vienan sydän)




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kauneutta kaikkeen makuun.

Monenlaisia kulkuneuvoja ja monenlaista kauneutta oli nähtävissä Pieksämäen Big Wheels -tapahtumassa lauantaina.